Pitkin maantietä

Vain kerran
pieni raapaisu ja olen takaisin siellä mistä matka pois kestää
liian monta koetusta
Syitä en kerro enkä edes osaisi siksi juoksen pois ja käännän katseen
pelkään epäonnistumista ja olen varma etten
onnistu mitä jää jäljelle kun en saa sanotuksi mitään ja ranteeni on
ruhjeilla

On niin paljon syitä jatkaa
kamppailua päivittäin ne ruskeat silmät ja ne siniset ja se pehmeä turkki ja ne lämpimät
kädet minun kylmien sormieni ympärillä
muttei ne poista sitä särkyä jonka säteet kätkevät hymyni alleen
hetken pystyn sinnittelemään ennen kuin haukon henkeä pimeimmässä nurkassa
ei ole tilaa muille
se hetki ei taida riittää edes osa-aikaiselle onnelle

En halua puhua enkä kirjoittaa
siitä mikä sattuu hävettää olla
hauras ja kalpea teen parhaani kätkeäkseni sen etten minä
ole parantunut
vieläkään

Kerro sinä olenko minä
väärässä
kun ne istuu samassa autossa osallistuu samoihin ristiäisiin ja yöpyy vieraina samassa osoitteessa
minä
jään kotiin odottamaan vaikka kaikkien piti
tietää
minäkin olen täällä

Kerro sinä saako minuun
sattua
näin

paljon?

niillä kun on lapsi ja menneisyys ja muistot ja yhteiset perheet ja minä olen vain
minä