etsin käsiä suojaamaan äänetöntä hengitystäni jota joku joskus kutsui elämäksi
niitä päiviä jolloin halusin tuntea olevani tässä enkä muistoissani repaleisten lakanoiden alla
en saa henekä kun syytän häntä ja itseäni
vihaan eniten kun kuorin kerroksen kerrallaan itsestäni en tiedä mitä
sen viimeisen jälkeen paljastuu
olen kirjoittanut monta kirjettä mutta yksikään ei ole löytänyt perille
ilman postimerkkiä
olen masentunut ja öisin näen kuolaavia suita joiden hampaat on liian terävät
olisi pitänyt tietää
jo tässä vaiheessa
etten minä ole se joka saa tuntea ja kokea niin kuin ne joiden silmiä ei 23 vuoden iässä ympäröi syvät juonteet luulisi että kaikki paha liukuisi pois niitä ratoja pitkin mutta ne ovat kuin syöpä joka leviää
labyrintin lailla niiden kasvoissa ei ole merkkejä pahasta ja niiden silmiin hukkuu koska ne ovat niin siniset ei sen takia että ne ovat niin murheelliset
kauniit ja onnelliset ihmiset en tiedä onko teitä
edes olemassa mutta ainakin te näytätte siltä ja minä vihaan
teitä
Se viimeinen löytää lukijansa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Painathan jalanjälkesi mieleeni.