suicide is what happens when pain outweighs the capacity for dealing with pain

kuoleman kaipaus
miten voi kaivata jotakin mitä ei ole kokenut?
joskus hiljaisuus kertoo enemmän kuin ne vuolaat tilitykset
umpikujista ja vuotavista viilloista
joskus kipu ylittää kynnyksen jolloin kyyneleet kuivuvat ja hengitys tasaantuu
rauhallista hiljaista tyhjää
joskus luonnonlait lakkaavat pätemästä
meidän jokaisen kohdalla

joskus taistelu päättyy eivätkä kaikki kävele pois
voittajina

Hammas tyynyn alla

Olin varma että kuolen siinä hetkessä siihen paikkaan
jalat sidottuina nippusiteillä hikinen paita liimautunut selkään
kukaan ei kuullut avunhuutojani ei nähnyt sen lasittuneen katseen taakse
jonka alla eli vielä pieni tyttö pieni ihminen suuri kipu kaiverrettuna rintaan
häpesin öisiä matkojani maahan jonka olin luonut satukirjojen avulla
jos saisin palata takaisin pelastaisin sen tytön en irrottamalla nippusiteitä vaan näkemällä
hänet lapsena ja kaikin puolin
oikeana

se sama paniikki kaivautuu kylkiluideni alle ja inhoan heikkouttani joka
saa minut nauhoittamaan ohjelmat hänelle leipomaan piiraan katkaravuista unohtamatta sitä tilliä
kun se niin tykkää siitä ja sitruunasta enkä voi olla laskematta päiviä joita on enää 9 tunnin lisäksi
13
vihaan sitä pelkoa joka täyttää jokaisen soluni kun edes suon ajatuksen sille ettei sen kädet
enää tunnu ihollani ja rutista niin kovaa että kipu muuttuu
nautinnoksi
vihaan aivojani jotka väläyttävät hänen kasvonsa hymykuoppineen verkkokalvoillani
ikään kuin en muistaisi hänen kasvonsa jokaista muotoa huulien lämpöä ja silmäripsien kaarta
en osaa edes unohtaa unissani joista herään jonkun repiessä sisälmyksistäni raastetta
sattuu niin perkeleesti ja hän pysyy
poissa

Nyt on se aika
päästää irti ja antaa mennä vanhan ja uuden
ristiin ja sekaisin kun kerä on jo yksi suuri solmu ilman
alkua ja loppua suren itseäni ja kaikkia niitä jotka uskoivat
unelmiin

Kirjeitä Dominolle

etsin sanoja kuvaamaan mitä on olla minä nyt
etsin käsiä suojaamaan äänetöntä hengitystäni jota joku joskus kutsui elämäksi
niitä päiviä jolloin halusin tuntea olevani tässä enkä muistoissani repaleisten lakanoiden alla
en saa henekä kun syytän häntä ja itseäni
vihaan eniten kun kuorin kerroksen kerrallaan itsestäni en tiedä mitä
sen viimeisen jälkeen paljastuu
olen kirjoittanut monta kirjettä mutta yksikään ei ole löytänyt perille
ilman postimerkkiä

olen masentunut ja öisin näen kuolaavia suita joiden hampaat on liian terävät
olisi pitänyt tietää
jo tässä vaiheessa
etten minä ole se joka saa tuntea ja kokea niin kuin ne joiden silmiä ei 23 vuoden iässä ympäröi syvät juonteet luulisi että kaikki paha liukuisi pois niitä ratoja pitkin mutta ne ovat kuin syöpä joka leviää
labyrintin lailla niiden kasvoissa ei ole merkkejä pahasta ja niiden silmiin hukkuu koska ne ovat niin siniset ei sen takia että ne ovat niin murheelliset
kauniit ja onnelliset ihmiset en tiedä onko teitä
edes olemassa mutta ainakin te näytätte siltä ja minä vihaan
teitä

Se viimeinen löytää lukijansa

Tilastojen sarjanumerot

Lääkäri vakuutteli että oireet helpottavat jopa ajan myötä mahdollisesti häviävät
olen jo ylittänyt reippaasti aikuisuuden kynnyksen loikaten ohi niiden päivien joiden
piti sisältää vapauden lisäksi seikkailuja ja kokeiluja mutta minä pelkäsin ja pelkään
vieläkin
itken ja tärisen ohi niiden tilaisuuksien jolloin saisin kammettua itseni edes istumaan
sen sijaan makaan lattian myötäisesti tuijottaen maailmaa epäinhimmillisen alhaalta

Olen kadottamassa otteen niistä jokapäivävisistä askareista eikä uni ole pitkään aikaan
ollut kutsuvampaa kuin aurinko
en halua kohdata sitä(kään) tosiasiaa että kuvittelen hereillä(kin) valkoiset kukat
lepäämässä minun tapaani kosteassa mullassa

Kahleet nilkkojeni ympärillä on tehty halveksunnasta ja epävarmuudesta
itsesääli pitää minut lamaantuneena paikoillani kun inho ryömii ihoni alla
sen kynnet ovat likaiset ja sen lyönnit rytmikkäät
eikä se lähde edes saksilla
pois

Katkennut köysi

Tänään stetoskooppi painautuu rintaani vasten ja minua hypistellään ja tarkkaillaan ja
kirjataan muistiin miten tyttörukka taas on kaivanut itselleen kuopan peitellen itsensä valheilla
ei totuudelta pääse suojaan
kuka käski repiä sitkeät arvet tahmeiksi ja
nyyhkyttää keskellä ihmismassaa
kummastelen istekin omaa käytöstäni mutta sitä ei kelpuuteta
selityksenä

Minulta puuttuu se ominaisuus hyväksyä
tilanteet sellaisina kuin ne ovat kun ne vääristyvät mielessäni ja lopuksi
me ei enää puhuta samoista asioista ja taas se pelko niissä silmissä
Sä tarvit apua
Olen pahoillani
vuotava vastahaavasi ja ennen niin
kirkkaat silmäsi kertovat sen mutta sanoithan sinäkin sen kaksi päivää sitten
olen hengittävä pettymys ja sinä olet vain väsynyt
mihin se kaikki elinvoima valuu jonka imen kaikista tukipilareistani kun ne kuihtuvat silmissä
enkä minä voi yhtään paremmin
kuitenkaan

Revin kaiken ympäriltäni juurineen mutta käteeni ei jää
muuta kuin multa kynsien alla

Löytäjän palkkio

Ennen kaikkea ja enemmän kuin mitään muuta pelkään
menettämistä
sitä päivää kun ei ole numeroa mihin soittaa eikä sormia
jotka puristavat särkeviä käsiäni
Asiakkaat katsovat liian pitkään kun verestävät silmäni eivät tänään jaksa kätkeä
unetonta yötä suunnitelmien parissa jotka riistävät unelmieni lisäksi minut
kokonaan

Autan sinut läpi sen tuskan ja paniikin kun en halua
sinulle pahaa
uskothan sen
jonka jälkeen me kävellään eri suuntiin
en katso vierestä kun hyppäät enkä hyppää
perässä
15 km ei koskaan ole tuntunut kaukaisemmalta kiljuessani luuriin
olen säälittävä pieni kakara
älä jätä minua ja se ei enää sanonut mitään
olisitko sinä nukkunut näiden sanojen jälkeen?

Minun maailmassani myrkky vaeltaa suonissa ilman yhtäkään neulaa ja
lasi ei koskaan ole puoiksi täynnä vaan puoliksi tyhjä ja
määritelmä olemassaolosta on kahlittu toisen ihmisen käteen
ja ne tukehtuvat minun laillani

en minä tahallani satuta sinua
silti vuodat kuiviin kuten minäkin

Lumen alla

Poltan sillat takanani juosten läpi
liekkien jotka kirivät edelläni
en muista sytyttäneeni yhtäkään tikkua kun happi loppuu
se ei voinut olla kukaan muu
Painajaiset ovat jokapuolella viritetyt ansat kourassaan
ne odottavat että astun harhaan
4 kuukautta jaksoin
pää edellä menneisyyteen ei ole helpoin tapa
sukeltaa

Pitkin maantietä

Vain kerran
pieni raapaisu ja olen takaisin siellä mistä matka pois kestää
liian monta koetusta
Syitä en kerro enkä edes osaisi siksi juoksen pois ja käännän katseen
pelkään epäonnistumista ja olen varma etten
onnistu mitä jää jäljelle kun en saa sanotuksi mitään ja ranteeni on
ruhjeilla

On niin paljon syitä jatkaa
kamppailua päivittäin ne ruskeat silmät ja ne siniset ja se pehmeä turkki ja ne lämpimät
kädet minun kylmien sormieni ympärillä
muttei ne poista sitä särkyä jonka säteet kätkevät hymyni alleen
hetken pystyn sinnittelemään ennen kuin haukon henkeä pimeimmässä nurkassa
ei ole tilaa muille
se hetki ei taida riittää edes osa-aikaiselle onnelle

En halua puhua enkä kirjoittaa
siitä mikä sattuu hävettää olla
hauras ja kalpea teen parhaani kätkeäkseni sen etten minä
ole parantunut
vieläkään

Kerro sinä olenko minä
väärässä
kun ne istuu samassa autossa osallistuu samoihin ristiäisiin ja yöpyy vieraina samassa osoitteessa
minä
jään kotiin odottamaan vaikka kaikkien piti
tietää
minäkin olen täällä

Kerro sinä saako minuun
sattua
näin

paljon?

niillä kun on lapsi ja menneisyys ja muistot ja yhteiset perheet ja minä olen vain
minä