maanantai 12. syyskuuta 2011

Varhaisten aamujen sulkeminen

Alku on aina vaikein sanotaan ja sitten kun ei olekaan muuta kuin alku mitä
sitten pitää tehdä?
Vielä viikko sítten sunnuntaina olin melko vakuuttunut ettei tätä voi jatkua enää
kun siitä on jo aikaa kun istuin sitä kynäniekkaa vastapäätä
ja ihmettelin miksei sen ilmekään värähdä
ja ovi avautui ja sulkeutui ja se nainen siinä samassa huoneessa haisi niin pahalle että äiti
itki jo senkin takia
en halua sinne vaikka teen kaiken että joudun sinne mutta jos ei muuta
onhan bussit keksitty ja pääsee niin kauas että saa hetken
parsia reikiä kasaan

En jaksa enää odottaa kun en minä kuulu siihen kastiin
unihousuissani on polvien kohdalla kuluneet pussit ja olen sonnustautunut niihin
nyt liian kauan taisi mennä olisiko jo 38 tuntia
sänky on petaamatta ja se kuoppa
jää syvemmäksi kuin koskaan

ruisleipä oli homeessa joten sammutin puhelimen
jos ei odota ei kaipaa paitsi ehkä unissa joita tosin ei ole kun nekin on
mustia ja rauhallisia kunnes aine ei enää vaikuta ja jäljelle jää pelko
nyt ne väärät kädet puristavat rikkinäisiä ranteita ja huomaan kivun
ei sitä eilen ollut siinä muistuttamassa että taas kerran ilma on kaunis eikä kukaan koputa
minun oveani

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Painathan jalanjälkesi mieleeni.