juoksemaan
ja yhtäkkiä olin kevyt kuin höyhen
painoin pääni rintkehää vasten ja näin pupillien laajenevan
silloin rakastaa toista ihmistä
ja sanoit en osaa sanoa mitään
Salaa itken suljetun oven takana mutta en ääneen kun
en enää osaa ja vielä vähemmän jonkun edessä
hautaan kasvoni pörröiseen turkkiin vaikka enhän minä pysty
edes huolehtimaan itsestäni
miksi tulet takaisin
joka kerta
olenkohan silti se
sillä enhän minä koskaan ole
se
enhän?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Painathan jalanjälkesi mieleeni.