Kuva joka lepää selässäni

Aika on kuin luku tai pelkkä numero sillä mitään
muuta merkitystä sillä ei voi olla kun minun sydämeni yhä on
halki
joinain päivinä hymyilen leveästi ja töissä tuntematon kutsui minua lumoavaksi
käyttääkö kukaan sitä sanaa? vai oliko se kaikki jostakin elokuvasta
kohtauksia joita ei tapahdu minulle ja silti seison
niiden keskellä ymmärtämättä, että heijastus tosiaan olen minä
tuntematon nainen syömässä vuohenjuustoa jonkun miehen kanssa se olinkin
minä
koko sen ajan toivoin että olisin jo kotona, pienessä vanilijan tuoksuisessa huoneessani
verhot ovat aina suljettu
ja koko sen ajan mietin häntä
Miksi et vain mene pois?
Miksi en saa kulkea rauhassa?
Miksi varjosi lepää ylläni enkä taaskaan saa unta
on kuin ihossani eläisi joku muu joku muu päättää ja minä seuraan
kesä on täynnä lupauksia ja olen niin väsynyt
sateinen päivä on lohtu enkä osaa olla kotona
kun en tiedä missä se on mikä sisäelin ikinä lepää keskellä kehoani repeää pian kun jokin vetää minua takaisin tuttuun ja toinen ruskean joen ääreen
Haaveilen lähteväni kauas pois ja olevani joku muu, kuka
tahansa kelpaa
jos ei tunnu tältä
Nielin jo lääkkeen ja katson riutuneiden ihmisten kuvia ne ovat kuin heroiini
joku on satuttanut itseään joten minun ei tarvitse satuttaa enempää
Mutta olisiko mikään erilailla vaikka olisin siellä kaukana
poissa?
Haaveilen hevosista ja laitumista ja laukasta ja hattarasta naurusta joka ei lopu ja valkeista öistä jotka karkoittavat uneliaisuuden
en ole siellä
minä olen jossakin, mistä ei ole oikotietä pois sen läpi on vain
elettävä joka päivä
eikä kuusi kuukautta merkitse mitään

Siitä on jo vuosia kun revin itseni haavoille mutta merkit eivät lähde pois
ne ovat voimistuneet
ne tietävät että tämä on niiden aika veri rikkinäisissä suonissa kuuluu rikkinäiselle
tytölle ja olen melko varma että ne nauravat minulle paisuessaan
ne haluavat muistaa vaikka minä en
minä en