Tärisen
ehkä huone on liian kylmä tai veri suonissani ei enää virtaa tai kuolin jo muutama hetki sitten
silti rinnassani jyskyttävä paine purkautuu ei huudoksi ei kyyneleiksi
tärisen ja sisälläni velloo niin monta tunnetta ettei tässä ole enää järkeä viha pettymys suru
viha on puuduttavin
inho se vaikein mitä sille pitää
tehdä
en ole varma olenko ja tunnenko ja tahdonko kohdistaa nämä minuun vai ovatko ne
hänelle
miksi se on niin julmasti suunniteltu että se joka antaa kaikista eniten ja joka
omistaa ne kauneimmat piirteet voi saada aikaan niin rumaa ja julmaa silppua
jokainen suoleni jauhettu en enää halua yrittää juosta katossa ei sinne pääse se on
mahdotonta jokainen ääriviivani kaatuu vaikka mielessäni seison vielä ylväästi pystyssä
en tiedä enää missä on kaakko ja mihin aarre kaivettiin taisin maatua niiden luurankojen ja salaisuuksien alle mädäntyen jokaisen valheen myötä vielä vähän enemmän onko ihme ettei se KOSKAAN
ole sanonut
olet kaunis
se olin minä joka vitun kerta ja onko sillä mitään väliä näen huulteni liikkuvan ja on
sillä väliä haluan kuulla ne sanat ja olla
tarpeeksi
miksi et koskaan sano minua kauniiksi? minut on leikelty vastaamaan ihannetta joka on jokaiseen mukiin menevä neulat ovat lävistäneet ihoani kohottaen kohtia siloittaen muita ja hiuksissani on enemmän liimaa kuin karvoja mitä sinä vielä haluat minusta kun mikään ei riitä
enää ei ole turvaa mihin juosta mitä silloin piti huutaa ...poikki?
ansaitset kuulla että olet kaunis, vaikka joka päivä. ansaitset onnen, ansaitset parempaa. *halaus*
VastaaPoista