olen varmaan ainoa, joka ei osaa pelata unoa

Voiko ihminen muuttua?
Niin että se on vieläkin se sama vanha mutta aivan uudella tavalla jos vain
jaksaa uskoa siihen voiko se olla totta ilman mitään taka-ajatuksia ja onko se silloin
hyvyyttä vai pelkoa vai voiko ihminen uskotella itselleenkin mitä vain
ihminen kai on se ainoa joka kaikkeen siihen pystyy..

sanat eivät tule yhtä helposti kuin silloin eikä kaikki kova ja terävä uppoa
ihoon ja lihaan ja satuta niin kovasti
ja on outoa elää päiviä ja viikkoja ja välillä vain olla niin tavallinen
ettei edes muista pelätä epäonnistumista ja kipua ja sitä pohjatonta surua
loppujen lopuksi tulemme varmasti aina olemaan "alttiita" mutta
mitä silläkin tarkoitetaan? Että horjuu helpommin ja itkee herkemmin kuin
se harmaa massa
sitten ehkä haluankin olla "altis"

mutta sanoja en löydä kuvaamaan tätä tilaa joka on niin erilainen kuin elämä
jota elin

Passiivimuotoja on niin paljon nykyään ja sitten on se taianomainen ME
ihan selvällä suomenkielellä ja minä olen siis osa
sitä
ja tänään olen niin suunnattoman ylpeä kun ne samat vanhat aiheet jotka ovat pyörittäneet
elämääni viimeiset neljä vuotta ovat taas tässä mutta itkin vain seitsemän suolaista kyyneltä ja
huuhdoin sen kaiken pois en lääkkeillä en partaterillä en millään korvikkeella (olin suihkussa)
olen vain tässä ja sattuuhan se saatanasti kun kuulee että se kaikkein rakkain rakastaa jotain muutakin
kun onhan sillä poika mutta tässä tapauksessa pojan äitiä vaikka vaan ilman sitä tunnetta
mutta mitä sekin tarkoittaa ja elääkö muka harmaa massa näin
en usko

välillä mietin olisiko silti pitänyt ottaa se toinen työ ja asua nyt hiekkadyynien keskellä yksin mutta ainakin
ilman tätä loputtomien kysymyksien tulvaa
ja päädyn aina siihen että tein oikean päätöksen kun palasin tänne sillä kävi miten kävi
olen tässä